Jyväskylän ylioppilasteatteri
Historiikki
JYT väripilkuksi Jyväskylän teatterikentälle
Jyväskylän ylioppilasteatteri JYT on perustettu 16.9.1960 ja se on rekisteröity viralliseksi yhdistykseksi vuonna 1963. Perustamisvuosi oli Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun JKK: n oppilaskunnassa muutenkin vireää aikaa, jolloin muun muassa ylioppilastalohanke saatiin vireille. JYT:n perustamisen suurimpia syitä oli tarve elävöittää Jyväskylän seudun teatterielämää, jota ylläpitivät tuohon aikaan vain Teatterikerho, Huoneteatteri ja Kaupunginteatteri. Toimintamalliksi löytyi jo neljäkymmentä vuotta olemassa ollut Helsingin YT ja näytelmien päälinjaksi valittiin modernin draaman kokeellisuus ja avantgardisuus. Harjoitus- ja esityspaikkana toimi enimmäkseen JKK :n hieman liiankin isona pidetty juhlasali, mutta vakituisista toimistotiloista tai kokouspaikoista ei ollut tietoakaan.
Ylioppilasteatterin osallistuva rooli
Alusta asti JYT:n toiminnan kulmakiviin on kuulunut koulutuksen järjestäminen, joskin parhaaksi koulutusmuodoksi on aina katsottu produktioiden valmistaminen. Ammattilaisohjaajilla on ollut aina suuri rooli JYT:n muuten harrastajavoimiin tukevassa toiminnassa, mutta niistä huolimatta teatterin toiminnassa on ollut suurta aaltoliikettä menestyksen molempien ääripäiden välillä. Osittain tälle voi löytää selityksen ylioppilasteatterilaisten elämäntilanteesta: opiskelijoiden liikkuvan elämäntavan ehdoilla on vaikea toteuttaa tai suunnitella asioita pitkällä tähtäimellä, mikä osaltaan on johtanut myös hallinnollisten asioiden ja toiminnan organisoinnin hajanaisuuksiin.
Vuoden 1966 jälkeen teatterin yhteiskunnallistuminen osana "kulttuurivallankumousta" alkoi näkyä myös JYT:n toiminnassa muun muassa ravintolayleisön keskelle vietyjen näytelmien muodossa, kabareeohjelmiston syntymisessä sekä seminaareissa ja keskustelutilaisuuksissa, joita JYT järjesti. Esitystoiminta kasvoi voimakkaasti ja ajankohtaisena workshop-tuotantona syntyi runsaasti sekä tekstejä että esityksiä. Kohderyhmää laajennettiin nuorison ja lasten suuntaan Tältä ajalta on peräisin vielä edelleenkin tunnistettava osallistuva "ylioppilasteatterimainen" imago ja esitysperinne.
"Tajuatteko, että elätte systeemissä? Onko siinä vikaa? Miten systeemiä on muutettava? Oletteko koskaan tehneet omia ratkaisujanne?...entä kriittisyytenne?...Elättekö?...Miksi ette käy teatterissa? Miksi siellä ei kannata käydä? Jyväskylän ylioppilasteatteri haluaa, että ihmiset alkaisivat tiedostaa itseään ja asemaansa yhteiskunnassa. JYT haluaa lisätä todellista tiedostamista, missä ei omaksuta vain sellaista tietoa, mikä on ahdettu ihmisiin niiden ihmisten toimesta, jotka luulevat tietävänsä kaiken. JYT haluaa, että tulette puhuman, saamaan informaatiota, olemaan samaa mieltä, olemaan erimieltä, ryhtymään toimeen enne kuin se on liian myöhäistä." (JYT:in 23.9.-25.9. 1968järjestämän ideologisen epäseminaarin ohjelmalehtisestä)
Käsikynkkää Ilokiven kanssa
JYT sai keskitettyä toimintansa yhden katon alle vihdoin vuonna 1980, jolloin JYY vuokrasi sille varasto-, toimisto- ja esitystiloja ylioppilastalon yläkerrasta. Käsikynkkä Ilokivestä ei ole irronnut sen koommin, vaikka täysin oma tila vapauttaisikin teatterin täysipainoisempaan toimintaan. Poliittisuus teatterissa alkoi samaan aikaan hieman laimentua ja JYT vakiinnutti paikkaansa muiden Jyväskylän teattereiden joukossa keskittymällä muihin yksilöllisempiin teemoihin. JYT valmisti edelleen kokoillan näytelmiä, mutta lisäksi sen sisäiset lastenteatteriryhmä Muikula ja sketsiryhmä Pyramidi pitivät yllä esitysten monipuolista tarjontaa ja laajensivat JYT:n vaikutuspiiriä vierailuesitysten kautta.
JYT nyt
Kahdeksankymmentäluvusta nykypäivään JYT on kutakuinkin pitänyt linjansa epäkohtiin pureutuvana ja ajan hermolla taiteilevana teatterina, joskin se on käynyt läpi myös monia muutoksia. JYT on elänyt läpi taloudellisen nousukauden ja laman ja siirtynyt EU.aikaan muun yhteiskunnan mukana, kuitenkin sitä aina tarkkaillen ja kommentoiden. Produktiokohtaisuus on korostunut entisestään ohjaajien vieraillessa teatterissa vain yhden näytelmän ajan kerrallaan. Toimisto- ja varastotilat ovat viimeisimmän kerran muuttaneet paikkaa Ilokiven alakertaan ja esiintymispaikaksi on vakiintunut Ilokiven monitoimitila. Viime vuosien aikana toiminnassa on korostunut varsinkin yliopiston eri ryhmien ja muiden harrastajateattereiden kanssa toteutettujen yhteistyöprojektien merkitys ja julkisen rahoituksen vähentymisen myötä markkinoinnin osuus produktioiden tuotannossa. Kaikki asiat eivät kuitenkaan muutu, niin kuin ei JYT:n rooli kokeilevana ja näytelmiä itsekin tuottavana teatterina sekä uusien kirjoittajien, näyttelijöiden, ohjaajien ja muiden kulttuurintekijöiden kehittymis- ja koulutuspaikkana. Jyväskylän ylioppilasteatterin ja sen hengen muotoutumiseen ovat vuosikymmenien aikana vaikuttaneet muun muassa Kalle Holmberg, Risto Ahti, Eero Ojanen, Sirkku Peltola, Heikki Salo, Juha Hurme ja Auli Mantila puhumattakaan Aleksis Kivestä, Jack Londonista, Bertol Brechtista, Eugene Ionescosta, Maiju Lassilasta tai Gogolista. Tulevaisuuden vaikuttajat tehdään tämän päivän Jytissä.
(Historiikki on koostettu vuoteen 1980 saakka Anna Wainickan Jyväskylän ylioppilasteatterin vaiheista kertovan "Ensimmäinen osa" -teoksen perusteella)
Ajankohtaista
Valintakokeet tulossa syys-lokakuussa.
Ohjelmistossa
KASVU: Ensi-ilta 22.8.2010 klo 19.00
Lisätietoja | Lipunvaraus
